Hae sivustolta:

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

Kauppakeskus Puuvilla teki jälleen ennätystuloksen

19.01.2024

Vuosi 2023 oli Puuvillalle menestyksekäs. Viime vuoden myynnit ylittivät tavoitteet, ollen yli 107 miljoonaa euroa. Myös kauppakeskuksen kävijämäärät kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna hieman, ollen 5,6 miljoonaa asiakasta.

Vuonna 2022 kauppakeskuksen kokonaismyynti oli yli 102 miljoonaa euroa ja kävijämäärä 5,5 miljoonaa asiakasta.

Kauppakeskusjohtaja Tiina Justénin mukaan 2022 ennätysvuoden jälkeen on upeaa nähdä, että Puuvilla pystyy kasvamaan edelleen. ”Teemme selkeästi oikeita asioita ja kehitämme toimintaamme oikeaan suuntaan. Kävijämäärät on pystytty vakiinnuttamaan erinomaiselle tasolle, ja tarjoamamme palvelut ja myymälävalikoima ovat asiakkaidemme mieleen. Ainutlaatuinen tapahtumakonseptimme pitää Puuvillan kiinnostavana kohtaamispaikkana. Ympäristö ja energia-asioissa olemme alan edelläkävijöitä. Aina toki täytyy pystyä uudistumaan ja keksiä jatkuvasti uutta, Justén summaa. Siksi kuuntelemme asiakkaidemme toiveita herkällä korvalla. Erityiskiitos Puuvillan menestyksestä menee meillä toimivien yrityksien henkilökunnalle. He kohtaavat asiakkaamme päivittäin ja ovat se tärkein linkki meidän ja kuluttajan välillä.”

Puuvillan Kauppakeskuksella 10 v juhlavuosi

Puuvillan avajaisista tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Kauppakeskus avattiin juhlallisin menoin 30.10.2014. Avajaispäivänä kauppakeskuksessa kävi 37 500 kävijää. Juhlavuosi huipentuu suureen syntymäpäivätapahtumaan. Myös moni kauppakeskuksessa sijaitseva yritys viettää 10-vuotis juhlavuottaan. Kymmenessä vuodessa Puuvilla on vakiinnuttanut paikkansa Satakunnan monipuolisimpana tapahtumakeskuksena. Tilaisuudet artistien keikoista presidenttiehdokkaiden vierailuihin täyttävät viikoittain Puuvilla Areenan. Seuraava suuri tapahtuma 3.2. ”Buustia Puuvillasta” on hyvinvointitapahtuma jonka päätähtinä ovat mm. toimittaja ja tv-tuottaja Anna Perho ja sekä radio- ja tv-juontaja Sami Kuronen.

Uusia liikkeitä ja palveluita

Kauppakeskuksen valikoima monipuolistuu tulevan vuoden aikana entisestään. Suomen suurin muodikkaisiin koruihin ja kelloihin keskittyvä Kultajousi avaa uuden myymälän Puuvillassa ensi viikolla. Citymarket Puuvillassa joulukaupan kiireissä aloittanut uusi kauppias Jaro Salkoharju otti vastikään
valikoimiinsa lämminruokalounaan, jonka voi nauttia kaupan ravintolassa tai ottaa mukaan. Kauppakeskuksen sisäpihan pysäköintialueelle avattiin juuri Tesla Supercharger, sähköautojen latausasema, jossa on kahdeksan lataustolppaa. Yhden lataustolpan maksimiteho on 250 kW. Se on avoinna kaikille sähköautoille. Uusia liikkeitä on tulossa Puuvillan myös tänä vuonna ja neuvottelut näistä ovat käynnissä.