Hae sivustolta:

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

Puuvilla onnittelee: Vuoden Porin urheilija, nuori urheilija sekä Martti Laippala -palkinnot jaettu!

10.01.2022

Porilainen urheiluvuosi 2021 tarjosi paljon. Kaupungin vuoden urheilijan perinteiseen tapaan jäsenäänestyksellään valinneella Porin urheilutoimittajain kerholla olikin tarjolla hurjasti kovia ehdokkaita.

Olympiapronssia, paralympiahopeaa, useita MM- ja EM-mitaleita, menestystä kansainvälisillä kentillä ja sykähdyttäviä Suomen mestaruuksia kotimaisissa palloilusarjoissa. Yksi oli kuitenkin yli muiden.

MATTI MATTSSONISTA Porin vuoden urheilija

Porin vuoden urheilija valittiin erittäin poikkeuksellisesti täysin yksimielisellä äänestystuloksella. Kaikki 26 äänestäjää sijoittivat ykköseksi uinnin olympiapronssimitalistin Matti Mattssonin.
”Hienoa saada nimi taas komean listan perään. Porissa kun tarvitsee voittaa olympiamitali, että saa parhaan urheilijan palkinnon”, Mattsson naurahti. Mattssonin kohdalla valinta Porin ykköseksi on vaatinut arvokisamitalin. Rintauimari voitti tittelin toisen kerran. Vuonna 2013 MM-pronssi toi hänelle ensimmäisen Porin vuoden urheilija -palkinnon.

Valinta ei ollut välttämättä Mattssonin tämän viikon ainoa. Torstaina järjestettävässä Urheilugaalassa porilainen on suurin ennakkosuosikki Suomen Vuoden urheilijaksi. Uimari ottaisi luonnollisesti mielellään vastaan toisenkin arvostetun tittelin. ”Kutkuttava tilanne. Eri lajeja on niin vaikea arvottaa, joten mielenkiinnolla odotetaan, kuinka käy”, Mattsson ennakoi.

Porin vuoden urheilija on valittu vuodesta 1964. Tällä kertaa Mattssonin voitto oli siis ylivoimainen. 26 ykkössijaa toivat hänelle 260 pistettä. Viisi kertaa putkeen ja ennätyksellisesti kaikkiaan peräti kymmenen kertaa Porin vuoden parhaaksi valittu pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti tuli toiseksi 110 pisteellään. Kolmanneksi äänestyksessä tuli pesäpallon Suomen mestaruuden voittanut Porin Pesäkarhut 81 pisteellään.

TIIA PELTOSESTA Vuoden nuori urheilija

Vuoden nuorena urheilijana Porin urheilutoimittajain kerho ja Länsi-Suomen Osuuspankki palkitsivat Pesäkarhujen Tiia Peltosen.

Pesäkarhut löysi kultasuonen Kankaanpäästä, kun se värväsi Peltosen riveihinsä. Lahjakas tulokas tuli Poriin kehittymään, mutta jo ensimmäisestä kokonaisesta kaudesta tuli täysosuma. Nuorella pelaajalla oli iso merkitys siihen, että Pesäkarhut voitti mestaruuden 19 vuoden tauon jälkeen. Kausi huipentui Peltosen tuomaan mestaruusjuoksuun. Sunnuntaina täysi-ikäiseksi tullut Peltonen valittiin myös historian nuorimpana pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi.

ILPO KYLLÖSELLE Martti Laippala -palkinto porilaisen urheilun hyväksi tehdystä työstä

Porin urheilutoimittajain kerho jakoi perinteiseen tapaan myös kaksi muuta palkintoa. Martti Laippala -palkinto porilaisen urheilun hyväksi tehdystä työstä myönnettiin tällä kertaa Ilpo Kyllöselle. Kyllöstä voidaan pitää porilaisen kilpapyöräilyn pioneerina. Ensin hän teki itse pitkän ja menestyksekkäänkin uran kilpapyöräilijänä. Kenties vielä suurempi merkitys hänellä on ollut seura- ja valmennustyössä, joka on ulottunut myös Kyllösen oman leipälajin ulkopuolelle. Ennen kaikkea Kyllönen tunnetaan Koiviston Iskun pyöräilyjaoston sydämenä ja dynamona.

ÄÄNESTYSTULOKSET

1) Matti Mattsson (uinti, Porin Uimaseura) 260 pistettä (26 ykkössijaa)
2) Leo-Pekka Tähti (pyörätuolikelaus, Porin Tarmo) 110
3) Pesäkarhut (pesäpallo) 81
4) Liisa Lilja (paratriathlon) 42
5) Joel Armia ja Jesperi Kotkaniemi (jääkiekko, Montreal Canadiens) 37
6) Oliwer Kaski (jääkiekko, Avangard Omsk/Leijonat) 24
7) Joni-Pekka Rajala (autourheilu, Noormarkun Urheiluautoilijat/Moottorikerho) 19
8) Peppi Konsteri (keilailu, Giants) 18
9) MuSa (futsal) 13, Jonne Koski (crossfit) 13

Porin vuoden nuori urheilija 2021: Tiia Peltonen (pesäpallo, Pesäkarhut)
Martti Laippala -palkinto porilaisen urheilun hyväksi tehdystä työstä: Ilpo Kyllönen